Luomuviljely "mahdotonta"
Puheenjohtaja Gumbreras totesi, ettei
luomuviljely onnistu, koska
alueella on 1.800 ha mansikanviljelyä, joten tuholaisten ja kasvitautien
vaara on ilmeinen. Lisäksi luomun viljelykiertoon tarvittavaa peltoa ei
alueella käytännössä ole.
Cuna de Platero (
"hopeaseppien kehto")
Seuraavaksi siirryimme alueen toiseksi
suurimpaan osuuskuntaan
Cuna De Plateroon, jossa
Rafael Vargas kertoi osuuskunnassa olevan 80 jäsentä, joiden pelloilla kasvaa 650 ha mansikkaa,
70 ha persikkaa ja 75 ha vadelmaa.
Tiloilla ei ole jäähdytystä, vaan marjat
jäähdytetään osuuskunnan
tiloissa. Marjat tuodaan paikalle puoleen päivään mennessä ja sen jälkeen ne
jäähdytetään +2 asteeseen parissa tunnissa. Korkealaatuisen
marjan saamiseksi jäähdytysaikaa pyritään lyhentämään tulevaisuudessa
1½ tuntiin kertoi Vargas.
Kauppaketjut tiukkoja kasvinsuojelussa
Osuuskunnan jäsenet saavat osuuskunnalta
viljelyohjeet, jotka
muotoutuvat ostajien toiveiden mukaan. Vaikka Andalucian ja Espanjan
tarkastajat suorittavat valvontaa, niin
kauppaketjuilla vaatimukset voivat olla mm. kasvinsuojelun osalta
tiukemmat kuin mitä EU:n asettamat
normit ovat, meille kerrottiin.
Laajaa markkinointiyhteistyötä
Espanjalaisesta markkinointiyhteistoiminnasta kertoo jotain se, että
alueen kuusi osuuskuntaa omistavat
yhteisen pakkaamon Cobellan (
www.cobella.com), joka pakkaa ja osin kauppakunnostaa marjat samalle
”tuotemerkille”.
140.000 kg marjaa päivässä
Pakkaamo pyörii pääosin yhdessä vuorossa, mutta sesonkiaikaan joudutaan
töitä tekemään myös kahdessa vuorossa. Parhaana päivänä pakkaamosta
lähtee marjaa maailmalle lähes
140.000 kg.
Marjat lajitellaan kolmeen laatuluokkaan. Pakkauskoot vaihtelevat 250g
rasiasta aina 2 kg puulaatikkoon.